Kuvat: Vapaastikopiointisivu Allow

LUONNE

Herkko on hurmaava, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita puoleensa vetävä tapaus. Ensinäkemältä se vaikuttaa aivan tavalliselta, vähän pöyhkeilevältä ja itserakkaalta poniherralta, mutta totuudessa se on halutessaan oikea herrasmies ja tuntee vain oman arvonsa. Herkolla on vähän turhan usein niitä kaikkien tietämiä "huonoja päiviä", silloin saattaa poni mököttää koko päivän, lusmuillen seistä korvat luimussa karsinassaan ilkeän näköisenä, ilman normaalia hurmaavaa olemustaan.
Hoitaessa Herkko on melkoinen pelleilijä, ja se onkin syytä sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, jollei halua muutamaa sataa kiloa varpailleen. Liian tiukalle ei Herkkoa kannata kuitenkaan sitoa, sillä karsinassa potee lievää vetokammoa. Käytävälle tai pesuboksiin sitominen on ok. Herkko kutiaa herkästi, varsinkin mahastaan ja kesäaikaan. Hoitajan ei siis kannata käyttää liian helliä otteita, ellei halua eteensä melkoisen venkoilevaa ponia. Käytävällä hoidettaessa Herkolla on tapana kuopia ja tapaa yritetään kitkeä pois, joten ponia pitää kieltää heti. Herkon lempipuuhiin kuuluu ehdottomasti riimunarun avaaminen, harjakopan kaataminen ja hoitajan nurkkaan ahdistaminen. Herkko ei kuitenkaan pure, eikä potki, saattaa kuitenkin vähän uhkailla, mutta komentamalla ori saadaan kuriin. Kaviot saa puhdistettua hyvin, vaikka välillä oria vähän laiskottaa jalkojen ylhäällä pito.
Herkko saattaa varustuksen alkupuolella olla vähän tänttähäärä, kuopia ja steppailla edestakaisin, mutta se johtuu vain ponin innostuksesta. Saatuaan suitset päähän ja satulan selkään, poni rauhoittuu ja käyttäytyy tyynen asiallisesti. Suojat/pintelit helppo laittaa.

Herkko lähtee mielellään treeneihin, välillä meinaa poni unohtaa odottaa ratsastajaa ja olisi lähdössä matkaan jo ennen aikojaan. Toimivaksi todettu yskähdys saa ponin hätkähtämään ja odottamaan ratsastajaakin. Selkään noustessa Herkko pysyy paikallaan kuin patsas, on tainnut poika oppia, että nopeammin pääsee matkaan, kun malttaa vain odottaa rauhassa. Hitusen saattaa herra pullistella, mutta vyön saa kyllä hyvin kiristettyä. Ei hätky heiluvia jalkoja eikä muutakaan, pysyy löysilläkin ohjilla paikoillaan.
Herkko on kunnon alkulämmittelyjen jälkeen miellyttävän kuuliainen kouluratsu. Aluksi saattaa kuitenkin tuntua siltä, ettei poni kuuntele yhtään mihin mennään ja mitä tehdään. Pehmeällä ja tarkalla ratsastuksella Herkko tulee kuitenkin kuuliasemmaksi ja kuulaisemmaksi kokoajan, ja on pian hyvin mukava ratsu. Käsi pitää pitää hyvin rentona ja jalat paikoillaan, muuten vauhti vain kiihtyy ja kiihtyy, eikä ratsastuksesta tule enää mitään, Herkko ei voi sietää kovakouraisia otteita. Herkolla on shetlanninponille tyypillinen tikittävä ravi, laukka sen sijaan on vauhdikasta, mutta tasaisempaa kyytiä.
Esteillä Herkko on villimpi tapaus, ori kyllä pitää esteistä ja hyppää mielellään, mutta välillä unohtuu se jalkojen nostaminen ja silloin puomit kolisee. Vauhti on hyvä pitää kurissa, sillä innostuessaan liikaa, unohtuu ponilta hyppääminen kokonaan ja matka jatkuu vain laukkaponin menohalujen mukaan esteiden läpi, ohi ja ympäri. Taitavalla ratsastajalla Herkko kuitenkin hyppää paremmin, toki vähän turhan innostuneesti ja vauhdilla, mutta useimmiten esteistä päästään ihan kunnialla yli.
Maastossa poni on huomattavasti rauhallisempi, joskus ehkä turhankin rauhallinen. Herkko unohtuu helposti vain tuijottelemaan heiluvia lehtiä ja kuuntelemaan linnunlaulua. Herkko saattaa kuitenkin innostua laukkaponina vähän kiihdyttelemään laukkapätkillä, varsinkin porukassa mentäessä, mutta pysyy kuitenkin ratsastajan hallinnassa, eikä innostuksissaan pukittelekaan. Herkko onkin oiva poni peltolaukkoihin. Yksinään maastoillessa saattaa varsinkin kovalla tuulella nähdä ja kuulla mörköjä ja säikkyä niitä.

Laukkaradalla Herkko on elementissään, ori on itsevarma ja kuuliainen, täynnä voitontahtoa ja voimaa. Lähtökoppiin mennessään saattaa uhitella vähän muille oreille, mutta kopissa rauhoittuu ja keskittyy tulevaan täysin. Herkolla on hyvin vauhdikas ja voimakas laukka, joka onkin ehdottomasti plussaa laukkaponille. Herkko on kuuliainen ja tottelee lähes poikkeuksetta jockeytä, varsinkin tutumpaan selässä olijaan Herkko luottaa. Uudemman henkilön kanssa saattaa tehdä omiakin ratkaisua, kun ei vielä luota jockeyn arviointikykyyn. Herkolla on suuri voitontahto, ja se antaa kyllä kaikkensa voiton eteen, kerta toisen jälkeen!

Herkko on seurallinen poni ja viihtyy hyvin tiettyjen ponien kanssa. Toisten orien kanssa tulee kärhämää vain, jos välejä ei ole selvitelty. Tammojen ja rauhallisten ruunien kanssa ori tulee hyvin juttuun, silloin se itsekin turhia riehumatta laiduntelee mielellään. Sillä Herkolla on taipumus tylsistyessään paeta laitumelta tai tarhasta keinoin kun keinoin. Herkko on helppo talutettava, ori tulee kyllä mielellään tarhasta tai laitumelta ihan puolitutunkin matkaan, tuntemattomille saattaa leikkiä vaikeaa tavoiteltavaa. Vaikka Herkko esiintyy taluttaessa kuin komeinkin oripoika, se ei kuitenkaan rynni tai vedä taluttajaa perässään.
Eläinlääkärien ja kengittäjien kanssa Herkko tulee hyvin juttuun, pientä pelleilyä esiintyy, mutta komentamalla orin saa kyllä asettumaan aloilleen.

SUKUTAULU

SUKUSELVITYS

Herbertus on Herkon isänisä, yhtälailla Hectorin tavoin menestynyt sileillä sekä koulussa. Tämä punarautias ori syntyi Ruotsissa pienellä laukkaponitilalla, siirtyen kisauransa lopetettuaan siitoksen Bana Farmille Iso-Britanniaan. Herbertus oli melkoinen naistenmies ja teki kaikkensa tehdäkseen vaikutuksen tammoihin. Se tuli parhaiten juttuun vain tiettyjen ihmisten kanssa, mutta sieti kyllä kaikkia. Kilparadalla se oli kuuma ja vaati todella kokeneen jockeyn. Herbertus lopetettiin jalkavaivojen takia 20-vuotiaana. Se jätti maailmaan viisi menestynyttä orivarsaa sekä kolme tammavarsaa.

Svadalialta Herkko on selvästi perinyt voitontahtonsa ja itsevarmuutensa laukkaradalla. Tämä Herkon isänemä oli ruunikko, 103-senttinen, kuuliainen tamma. Iso-Britanniassa pikkutilalla syntynyt Dalia oli alunperin vain harrasteratsuna, mutta se oli aivan liian kuuma siihen. Dalia myytiin Bana Farmille, missä siitä koulutettiin laukkaratsu. Sileillä laukannut tamma kilpaili aina grade 2-lähtöihin asti melko hyvin menestyen. Se ei milloinkaan epäröinyt laukkaradalla ja olikin loistoratsu. Dalia menehtyi kunnioitettavassa 27-vuoden iässä saatuaan kuusi varsaa.

Hol Halpin eli Hosse on Herkon isänisänisä. Suomalaissyntyinen, 100cm korkea ori ei ollut eläessään kummoinenkaan laukkaratsu. Se kilpaili Suomessa ja Ruotsissa satunnaisesti menestyen sekä sileillä että risuilla. Enemmänkin koulu- ja esteratsastus olivat sen heiniä. Hosse oli miellyttävän luonteinen ja hyvin helppo käsitellä. Ennen ruunaustaan se sai 3 jälkeläistä, joista vain yksi ori on kilpaillut laukoissa, muut ovat tavallisia puskaratsuja. Hosse menehtyi 20-vuotiaana.

Hera oli myös Suomessa syntynyt tamma. Hera on Herkon isänisänemä ja se myytiinkin Suomesta tälle pienelle laukkaponitilalle tuomaan uutta verta. Rautiaalla tammalla ei ole juuri laukkastartteja, mutta se on kuitenkin niissä vähissä pärjännyt ihan hyvin. Luonteeltaan tämä tamma oli vähän kipakka ja omalaatuinen, mutta pohjimmiltaan hyväsydämminen. Laukkasi vihreämmille niityille 27-vuotiaana, kolmen orivarsan emänä.

Salinger HU on Herkon isänemänisä. Iso-Britanniassa syntynyt Sal shetlanninponiksi menestynyt kouluratsu. Pieni ruunikko karvakasa oli luonteeltaan varsin vilkas poni. Se keksi mielellään kepposiakin. Elämäniloinen poni jouduttiin kuitenkin lopettamaan jo 18-vuotiaana pahojen ähkykohtausten vuoksi. Pikku-Saleja maailmaan jäi vain yksi.

Waynew eli lyhyemmin New on suloinen pikkuponi. Vain 90-senttinen tamma on Herkon isänemänemä. New oli opetusponina brittiläisellä ratsastuskoululla ja kilpailikin vain satunnaisesti seurakisoissa, sekä koulua että esteitä. Luonteeltaan musta tamma oli pirteä ja hellyyttävä, joka lapsen unelma. Se sai vain yhden jälkeläisen, senkin vahingossa ja vahingossa tämä varsakin päätyi laukkaratsuksi! Menehtyi 28-vuotiaana.

Banan Heylia, mustanruunikko, 100cm korkea laukkaponi. Heylia ei ole niitä menestyneinpiä kilpaponeja, vain keskinkertainen. Tamma kilpaili ensin muutaman startin risuilla, mutta kun siitä menestystä ei tullut, siirettiin tamma sileille, jossa se pärjäsi aina grade 3-tasolle asti, mutta sen jälkeen alkoi taso olemaan niin kovaa, ettei Heylia enää pärjännyt. Heylia on Herkon emä, ja emältään Herkko on varmasti perinyt kujeilevaisuutensa, tämä rouva oli varsinkin nuoruudessaan melkoinen keksimään kepposia. Milloin oli harjakoppa kaadettu nurin, milloin karattiin laitumelta ja milloin pukitettiin ratsastaja alas kerta toisensa jälkeen. Heylia tuntuu hyvin vahvasti periyttävän tätä ominaisuutta, sillä lähes kaikilla sen kahdeksasta jälkeläisestä esiintyy jotain pientä jekkuilua silloin tällöin. Heylia on edelleen elossa, ja elää syntymätulallaan Bana Farmilla Iso-Britanniassa.

Prinss HH on Herkon emänisä. Prinssi on Suomessa syntynyt oriherra, jolta ei tempperamenttia puutu. Prinssi koulutettiin Suomessa, jonka jälkeen se myytiin laukkaratsuksi Iso-Britanniaan. Rautias ori on luonteeltaan vilkas ja energinen poni, jolta ei itsepäisyyttäkään puutu. Kilparadalla tästä oli vähän haittaa, mutta muuten Prinssi oli oivallinen laukkaponi. Se kilpaili sileillä aina grade 1-tasolle asti, eikä edes huonoin prosentein ja risuilla grade 3-tasolle asti. Prinssi kilpaili myös seurakisoissa koulua. Se lopetettiin 20-vuotiaana erinäisten vaivojen vuoksi. Jälkeläisiä sillä on yhdeksän kappaletta.

Banan Haylie on Herkon emänemä, ruunikko, Haylieksi kutsuttu tamma on syntynyt Bana Farmilla Iso-Britanniassa. Haylie kilpaili sileillä G2-tasolle asti menestyen hyvin vaihtelevasti, välillä oli parempia kausia, välillä huonompia. 100cm korkea tamma oli kipakka tamma, eikä sietänyt lähelleen kuin vain ne tietyt ihmiset. Energiaa Haylielta löytyi vaikka muille jakaa, vaikkei se aina ihan kohdistunutkaan juoksemiseen. Haylie kuoli jo nuorena, 15-vuotiaana tuntemattomasta syystä ja sen takia se sai vain kaksi tammavarsaa.

Muticas eli Mute on suomalaissyntyinen raviponi. Mute on Herkon emänisänisä. 99-senttinen poni ei ollut kovin menestynyt raviponi, eikä milloinkaan kilpaillut laukoissa.Joitakin ravivoittoja sillä oli, mutta paha tapa sortua laukalle. Luonteeltaan se oli iloinen ja vilkas. Hyvän sukunsa vuoksi se sai yhteensä kuusi varsaa, joista viisi kilpailee menestyneesti raviurheilun parissa ja yksi koulutettiin laukkojen takia laukkaratsuksi. Mute kuoli 23 vuoden ikäisenä.

Mademoiselle eli Herkon emänisänemä. Pienikokoinen poni oli sukuaan vastoin raviponi ja olikin yllättävän menestynyt. Sukunsa vuoksi Mademoiselle sai kuitenkin vain muutamia jälkeläisiä, joista mikään ei ole kummoisemmin pärjännyt ravipuolella ja yhtä lukuunottamatta kaikki ovat päätyneet harrasteponeiksi. Ruunikko tamma oli luonteeltaan perusluonteeltaan rauhallinen, mutta ratsuna vauhdikas ja menevä. Mademoiselle menehtyi tuntemattomasta syystä 25-vuotiaana.

Mr. Harings eli Harry on Herkon emänemänisä. Tasan metrin korkuinen poni syntyi Skotlannissa, mutta myytiin heti Bana Farmille toiselle puolelle Iso-Britanniaa. Harry kilpaili menestyksekkäästi sekä risuilla ja sileillä, molemmilla grade 2:selle asti. Luonteeltaan herkästi kuumuva ja sähläilevä poni oli kuitenkin radalla keskittyneempi ja teki kaikkensa. Harry sai elämänsä aikana yhteensä kaksitoista varsaa, se päästettiin vihreämmille laitumille 23-vuotiaana.

Banan Ulyase on Herkon emänemänemä. Ruunikko tamma on yksi Bana Farmin ensimmäisiä omia kasvatteja. Se on kilpaillut sekä sileillä että risuilla, muttei kummassakaan ollut kovin menestynyt. Mainion sukunsa sekä luonteen ja rakenteen vuoksi se on kuitenkin saanut yhteensä seitsemän tammavarsaa ja kaksi orivarsaa, jotka kaikki ovat menestyneitä laukkaponeja. Ulyase oli sekä radalla että käsiteltäessä itsevarma ja rauhallinen. Menehtyi kokeneena ja arvonsa tuntevana ponirouvana 28-vuotiaana.

JÄLKELÄISET

KISAKALENTERI

PÄIVÄKIRJA

13.05. 2011 Perjantai kolmastoista päivä. Ja niin se tuntui olevan epäonnen päivä. Herkko oli Emilian kanssa maastoilemassa, heidän tarkoituksensa oli ollut kiertää vain pikkulenkki. Lenkin loppupuolella Herkko säikähti kuivan oksan tarttumista Emilian hihaan. Poni ei yhtään pitänyt ajatyksesta, että mukana killuisi ylimääräisiä asioita. Se pukitti ratsastajansa alas, Emilia tosin säästyi mustelmilla, mutta Herkko karautti suoraan kivikkoon loukaten molemmat etusensa. Onneksi ratsukko oli lähellä tallia ja Herkko saatiin heti kiinni. Suurempia haavoja ei ollut, lähinnä naarmuja, mutta kyllä poni hetken on levossa. Pikaista paranemista Herkko!

29.04. 2011 Mikään ei voita sitä tunnetta, kun aamuvarhaisella tallustaa kumisaappaat väärissä jaloissa, villapaita vinksallaan ja hiukset tötteröllä talliin. Silmät puoliummessa kuuntelee hevosten unista pärskähtelyä ja siinä alkaa heitellä aamuheiniä karsinoihin. Pikku hiljaa hevoset ja itsekin herää ja päivä lähtee käyntiin. Tunnin kuluttua talli on jo täynnä vilskettä ja vilinää ja kahden tunnin kuluttua on ponit lastattu rekkaan ja ollaan matkalla laukkakisoihin! Herkko käyttäytyy aina kisa-aamuina mahdollisimman vaikeasti, se on kyllä huomattu! Onneksi se sitten rauhoittuu matkalla ja on kisapaikalla oma, itsevarma ja kuuliainen itsensä! Niin tästäkin aamusta selvittiin kunnialla, ja tuotiin voitto kotiin!

17.04. 2011, estevalmennus, valmentajana Edward Saylor.
Pystytin pikkuruisia esteitä maneesiin, kuin normaalisti hevosille joita valmensin, mutta hyvin paljon pienempänä. Samassa Hapero saapui maneesiin jo vahnan tutun, Herkon kanssa. Herkko tuntui innostuvan todella, kun se huomasi esteet maneesissa. Kehotin Haperon lämmittelemään huolellisesti, paljon taivuttelua, sillä esteradalla oli tiukkoja kurveja. Herkko oli innoissaan, mutta taipui hienosti. Muutaman rennon, mutta hallitun laukkakierroksen jälkeen aloitimme itse hyppäämisen. Ensin pari yksittäistä pystyä, korkeudeltaan ehkä 25-30cm. Radalla Herkko oli vauhdikas ja innokas, ja joitakin pudotuksia huolimattomuuden vuoksi tuli. Loppujen lopuksi Herkko hyppäsi kuitenkin hyvin ja ratsastajakin pysyi vauhdissa mukana ilman ongelmia. Loppuverkassa Herkko yritti vielä muutaman kerran imaista esteelle, ponille ei ilmeisesti olisi vielä riittänyt hyppely. Good!

16.04. 2011, kouluvalmennus, valmentajana Edward Saylor.
Kentällä lämmitteli poniratsukko. Ruunikolla ponilla tuntui olevan energiaa vaikka muille jakaa eikä se oikein malttanut kuunnella ratsastajansa pyyntöjä. Sen kummempia odottelematta määräsin ratsukon tekemään runsaasti voltteja, pysähdyksiä ja siirtymisiä ravi-käynti-pysähdys-peruutus-akselilla. Oli ilo huomata, miten Herkko lämmittelyn edetessä tuli rennomaksi ja tottelevaisemmaksi. Teemana tänään oli vastalaukka, jossa ratsastajan mukaan Herkolla oli ollut ongelmia viimeaikoina. Oikeastaan minun piti vain neuvoa ratsastajalle, miten saada vielä selkeämmät avut vastalaukalle, ja sen jälkeen sain ihailla upeita laukannostoja loppu tunnin. Upeaa työtä!

14.04. 2011 Hieraisin silmiäni uskomatta näkemääni. Ruunikko poni seisoi ikkunani alla ja söi kukkasia parhaasta kukkapenkistäni. Mitä hel... Kietouduin aamutakkiini ja kiskaisin jalkaani kumisaappaat, tietenkin vääriin jalkoihin. Kello seitsämän, Herkko seisoo ikkunani alla. Kompuroin vielä unenpöpperöisenä pihalle ja tartuin ponin tuuheaan otsaharjaan. Halasin sitä. Ja minulla piti olla vapaa aamu, nukkua pitkään. Lähdin puputohveleissani taluttamaan ponia talliin, onneksi se seurasi kiltisti. Tallissa huomasin hämillisen näköiset tallitytöt, Herkko oli taas karannut karsinastaan aamuruokinnan aikana. "Täältä karkulainen tulee!"

12.04. 2011 Ulkona satoi vettä kaatamalla ja Herkko oli unohtunut tarhaan. Kurvasin autollani tallin pihaan ja ryntäsin tallin portille, josta Herkko heti huomioikin minut. Se hirhahti kimakasti ja lähti löntystelemään minua kohti. Nappasin riimunnarun kouraani, avasin tarhan portin ja otin ponin mukaani.
"Sori, kun unohdin sut tänne", sanoin ponille, joka näytti mulkoilevan minua loukkaantuneesti. Hymähdin poniherran hassulle ilmeelle ja talutin sen sisälle talliin. Hyvitykseksi sateeseen feidaamisesta pidin Herkolle seuraa pari tuntia sitä rapsutellen, harjaten ja porkkanoita syötellen. Poni oli tyytyväinen seurastani ja kuunteli höpinöitäni korvat höröllä. Siinä se ilta sitten kuluikin, kun olikin jo aika palata kotosalle.

21.03. 2011 Tänään olikin vuorossa oikein kunnon treenit! Harjasin Herkon huolellisesti ja heitin sille kamppeet niskaan. Herkko oli todella innoissaan ja tänttäsi ihan loppuun asti vastoin omia tapojaan. Yleensähän ori kyllä rauhoittuu varusteiden laiton aikana, mutta ei tänään. Vasta kun päästiin liikkeelle, saattoi herra rauhoittua edes vähän. Pomppasin jo tallin pihalla selkään, saatiin hyvin alkulämpät otettua matkalla laukkaradalle. Radalla oli muitakin poneja, ja Herkko yritti kovasti kisailla niiden kanssa, mutta pidin sen kurissa. Otimme ensin kierroksen ravia ja muutaman kierroksen rauhallista laukkaa. Päätimme järjestää pikku kisan, vanhoja konkareita, Addua ja Tessaa vastaan. Aluksi Herkko yritti ottaa vähän turhan vauhdikkaan alun, mutta kuunteli hyvin ohjeita ja tyytyi toiseen sijaan. Loppusuoralla johdossa olleen Addun voimat olivat jo kuluneet, joten pääsimme Herkon kanssa voittoon. Tyytyväisenä poniin otin vielä vähän kestävyystreeniä ennen kuin lopetimme ja palasimme käymäjalkaa tallille. Huuhtelin ponin hikisimmät paikat ja jätin sen karsinaan mutustelemaan iltaheiniään.

19.03. 2011 Herkolla olikin tänään vapaapäivä. Aamuruuan jälkeen harjasin ponin pikaisesti karsinassa. Herkko käyttäytyi hyvin, vähän sen piti saada tänttäröidä edestakaisin, mutta loppujen lopuksi se oli aika paikoillaan. Talutin Herkon laitumelle, poni yritti vähän kiihdytellä, sillä raitis, jo auringon lämmittämä ilma piristi sitä. Ensimmäiset vehreät kasvit puskivat iloisen värisenä maasta ja linnut laulaa lurittelivat. Herkko kavahti portilla puoliksi pystyyn, kuin ilmoittaen muille shetuille, että täältä tullaan! Vapautin herran kirmailemaan, ja sinne se ryntäsikin pukitelleen, muiden ponien sekaan. Voi hassua. Herkko vietti koko päivän leppoisasti laiduntaen ja pääsi vasta illalla ilmojen viilennyttyä sisälle nauttimaan iltaruuistaan.

19.01. 2011 Varustin Herkon ja talutin sen ulos kirpeään pakkasilmaan. Pakkasta oli likemmäs parikymmentä astetta, mutta se ei menoa haitannut. Yksi maastolenkeistä oli edes osittan aurattu, joten lähdimme sinne päin. Ihan auraamattomaan ei tällaisen pikkuponin kanssa voi lähteä. Kävelin ja ravailin vuorotellen, ja lumisella pellolla annoin laukkapohkeet. Lumi pöllysi, hengitys huurusi, posket punoittivat ja poni pärskyi, tämäpä se vasta on elämää! Laukkapätkän huuman jälkeen palattiin takaisin todellisuuteen ja köpöteltiin loppu lenkki rauhallisesti tallille.

IKÄÄNTYMINEN